Näin se joulukin sitten meni. Eikä lunta näy missään. Yritin ottaa joulukorttikuvia ulkona, mutta eihän siitä yhtään mitään tullut, kun ei lunta ole missään.

Nellillä olikin jouluna sitten jouluvatsa (Tainan sanojen mukaan). Vähän kinkkua ja laatikoita. Ja pipareita kans. ;) Lahjoja tuli yllin kyllin, sekä ihmisille että Nellukalle. Luita, nameja, lelu..Koko ilta menikin niitä tutkiessa..Ja tämä olikin ensimmäinen joulu kun neiti näki joulupukin! Oli aika hurja keppinsä ja möreän äänensä kanssa.

Ennen jouluaattoa käytiin Pipsan ja Nellin kanssa Horhassa vähän lenkkeilemässä. Tiina ja Juhakin olivat mukana. Oli kyllä paljon uusia hajuja, mutta kyllä koirat silti malttoivat vähän juosta ja peuhatakin. Ja kun Nelli löysi ison kepin..Sitä sitten kuljetettiin joka paikkaan. Tytöt tuli hyvin toimeen keskenään, kiva!

Eilen käytiin Tapaninpäivä lenkillä Tainalla ja Karilla päin. Saatiin Reco ja Hetakin mukaan, ja samalla kyyti! Reco on nykyään niin komea ja hyvä käytöksinen herra. Koirat juoksentelivat siellä sun täällä metsässä. Nellikään ei ujostellut yhtään, vaikka Reco onkin melkein pari kertaa sen kokoinen. Lacen kanssa yhä juoksu sujuu. ;) Lopuksi käytiin juomassa T&K:lla jouluglögit. Oli kiva reissu!