Huomaan, että päivittelen aina vain viikonloppukuulumisia. Silloin kyllä tapahtuu aina kaikki mainitsemisen arvoinen. :D

Eilen kurvattiin taas hallille treenailemaan. Otettiin seuraamista, kaukoja, paikallaanmakuu, liikkeestä pysähdys ja tokohyppy.

Seuraaminen meni ihan kohtuu hyvin. Edelleen välillä on vähän etäistä mutta paikoittain tosi hyvääkin. Kun saisi vielä itselleen iskostettua, että seuraaminen ON kivaa. :) Kaukot sujuu hyvin, vähän Nelli vielä edistää, mutta se on onneksi pieni huoli. Itse kun vielä muistaisin käyttää oikeita käsimerkkejä. Maahan-käskyssä  käytän vasenta ja istu-käskyssä oiketa kättä. Paikallaanmakuu meni muuten hienosti! Olen jo siirtynyt Nellin eteen, enkä enää ole sivulla. Liikkeestä pysähdys meni samalla mallilla kivasti, mutta kun palaan Nellin luo, se meinaa istua ennenkuin annan käskyn. Päätinkin sitten tehdä harjoituksia, jossa Nelli seisoo ja mä tulen sen viereen välillä edestä, välillä sivulta, ja vasta silloin saa istua, kun annan käskyn. Eikös se tehonnutkin, ja nyt liike on hanskassa. :) Hypyn kanssa meillä olikin vähän ongelmia, kun Nelli ei meinannut hypätä. (tämä onkin jo vähän vakavampi ongelma ;D) Nyt sitten kuitenkin hyppäsi, ja ekstra palkat päälle. Otin sen vielä pari kertaa varmistukseksi, ja palkkasin välillä suoraan Nellin hypättyä, ja välillä koko liikkeen jälkeen (hyppy, paikka, istu) Ennen en olekaan käyttänyt mitään käskyä, kun koira on hypännyt (paikka, halt yms.) Nyt huomasin, että Nellihän tulee sieltä esteen takaa, jos en ala käyttämään mitään käskyä, mun namit on alkanut kiinnostamaan. Niinpä otin sitten paikka-käskyn käyttöön.

Kokeiltiin vähän agilityesteitäkin. A-este meni taas samaan malliin, ei jännitellyt enää yhtään, ja meni ihan reippaasti. Kepeissa vähän laiskuutta huomattavissa, mutta muuten ok. ;) Putkessa kans vähän hidas tempo. Osasyynä varmaan, että oltiin reenattu jo jonkin aikaa, eikä Nelli enää oikeen jaksanut keskittyä. Koitin vielä rengasta. Onnistuu, jos olen toisella puolella houkuttelemassa, mutta menee alta, jos käskytän vierestä. Reenausta reenausta. :)

Hallin jälkeen tultiin vielä tänne Ryydynpohjaan lenkille. Lassella ja Nellillä oli huippu hauskaa yhdessä, ja bongattiin toinen trikki-colliekin lenkillä. :) Kiva kun on tuollaisia supermukavia kavereita! :)

Tänään oltiin kans tehokkaita ja sunnattiin Gigantille tokoilemaan. Mukana olikin vähän enemmän väkeä, kolme Corgia, Neera-lagotto ja me. Aluksi otettiin paikkamakuu. Jeeeee! Meillä meni superhyper hyvin! Vierestä nousi koira, ja toisesta päästäkin tais joku pompsahtaa. Nelli ei välittänyt, tuijotti vain mua. Nyt olikin sitten motivaatiota treenata muita liikkeitä. :) Ringissä pujottelua, seuraamista, liikkeestä maahan meno, vauhtiluoksetulo ja sitten kaikki sai kokeilla luoksepäästävyyttäkin. Nelli oli muuten hyvin, paitsi hampaita katsoessa vähän peruutteli. Nellin kanssa on helppoa, kun se ei kauheasti välitä muista koirista, ohitukset ja kaikki sujuu hyvin. Kivat treenit. :)

Käytiin vielä lenkillä reenien jälkeen, kun oli niin hieno aurinkoinen ilma. Täytyy ottaa kaikki irti, kun kerran tälläisia säitä nyt on.