Perjantai-iltana lähdettiin Tainan kanssa sosiaalistamaan koiruleita kaupungille. Ensin piipahdettiin Santalahden koirapuistossa, jossa oli monta mukavaa koiraa. Sieltä suunnattiin Stockmannille. Siellä heitettiin lenkki talon läpi. Nelli oli vähän ihmeissään, että mitä mä tänne jouduin. Muuten meni tosi hienosti. Käytiin myös rautatieasemalla. Satuttiimpa vielä mainioon aikaan! Asema oli täynnä ihmisiä, varmasti hiihtolomille lähdössä. Koitettiin hissiinkin päästä, mutta sehän oli täynnä lasinsirpaleita. Nelli ei pahemmin junista välittänyt, sehän onkin jo oikea reissukoira. Pari kertaa ollaan möksälle matkustettu junalla. :) Ihmispaljous teki kuitenkin erihyvää sille, kun ei täällä meillä päin nyt kuitenkaan niin paljon ihmisiä ole kaupunkiin verrattuna. Käveltiin vielä vähän hämeenkadulla koiralauman kanssa. :)

Lauantaitreenit oli mukavat!Otettiin jälleen seuraamista. Hyvin menee!Mun pitäisi vain osata irroittaa katse Nellistä, ja katsoa suoraan eteenpäin. Otettin myös luoksetulo. Tosi hyvä! Vauhtia oli tarpeeksi ja Nelli meni nätisti sivulle. Mä rupesinkin kyhäämään agilityrataa. Kaksi hyppyä ja putki. Hypyt meni moitteettomasti ja putkeenkin meno niiden jälkeen onnistui muutaman yrityksen jälkeen. Treenattiin myös syli -ja poispäin käännöksiä. Se on hikistä puuhaa! :D Koitin myös A-estettä. Uskalsin ottaa jo ohjaavan käden pois, ja se kannatti. Nelli irtosi hyvin esteelle. Laitoin muutaman kerran nameja kontaktille. Ollaanpas me edistytty! :) Kepitkin menee jo hienosti..

Loppupäivän Nelli viettikin näin..

1312576.jpg

1312577.jpg

1312578.jpg