Viikonloppu oli täynnä jos jonkin sorttista juttua. Perjantaina Taina haki Nellukan ja mut Aromäelle koko viikonlopuksi. Perjantaina heti aamusta lähdettiin Pirkkalaan tokokokeeseen. Taina ja Fado menivät jo edeltä, voittaja alkoi jo aikaisemmin. Karpan kanssa tultiin sitten vähän myöhemmin paikalle, ja nähtiin vielä muutama T:n ja F:n liikkeistä. Taina ohjaa kivasti Farkkua ja Fado jaksoi työskennellä, vaikkei tuo päivä ollutkaan se onnen päivä. Siitä pisteitä!! Hauskuus tärkeintä! Lace olisi myös kisannut, mutta eikös juoksut sitten sattunut juuri edellisenä päivänä alkamaan ja niin osallistuminen kokeeseen estyi. Olisi ollut kiva nähdä Karin ja Lassen menoa. :) Heta ja Recokin kisasivat ja saivat kasaan TK1! Mahtavaa, onnea! Me Nellin kanssa tunaroitiin tämä koe täysin. Liikkeet kyllä oli hallussa mutta vire ei. Nelli ei jaksanut työskennellä tarpeeksi. Seuraamiset meni ihan päin puuta..irti seuraamisesta numeroksi nolla. Meni jo seuraamisien jälkeen multakin into koko touhuun, etten jaksanut keskittyä oikein enää. Mutta olihan siellä paikallaanmakuu ja hyppy 10! Yhteispisteet 131,5, kolmostulos. Täytyy nyt vähän funtsia mitä tuolle vireelle saisi aikaan..

Sunnuntaina aikainen herätys ja lähtö Takujen kisoihin Niihamaan. Töissä aherrettiin koko päivä Tainan kanssa, ratahenkilöinä. Nostelin rimoja ja korjailin pussia. Ihan kivaa hommaa ja siinä näki kaikkien koirien suorituksetkin. Muutama tuttukin bongattiin. Mm. Riitta ja Tosca, jotka nappasivat nollan! Hienoa menoa! :) Karppa hoiteli koiria ja ne matkustelivat ympäri maakuntaa, ihan Orivedellekin saakka. Nelli oli aivan poikki päivän jälkeen ja vielä tänäänkin. ;) Oli mukava kokea taas jotain utta, tämähän oli ensimmäinen kerta kun kisoissa työskentelin. Raskasta hommaahan se on, mutta jos agilityä haluaa harrastaa niin täytyy sen eteen töitä tehdä!

Oli mukavaa taas viettää aikaa ystävien ja rakkaan harrastuksen eli koirien parissa. :))

1553688.jpg