Huoh näitä kelejä. Talvet on kadut täynnä loskaa ja kesällä sataa ja on kylmä. Tylsää. Toivotaan nyt, että se aurinkokin tulisi esiin ja saataisiin kesä tänne.

Tulin maanantaina mummilta Kotkassa, jossa vierailtiin Aino-siskon ja poikien kanssa. Mukava reissu oli, ja lisäilinkin vähän kuvia tänne blogiin, joita siellä otin. :)

Eilen sateesta huolimatta lähdettiin tokoilemaan puiston viereen. Aluksi ei satanut juuri ollenkaan, mutta loppua kohden vettä tuli taivaan täydeltä. Otin vähän seuraamista, jota vahvistin naksulla. Ei se vieläkään ole sitä, mitä haluaisin. Nellin seuraamiskohta on hyvä, mutta se miellyttämisenhalu kun puuttuu, niin se ei ole intensiivistä. Onneksi siitä saa kuitenkin kasin kokeessa. :) Otettiin pari vauhtiluoksetuloa ja liikkeestä istumista. Tarjosi kokoajan maahanmenoa, mutta muutaman kerran istuikin. Huomasin, että istu-käskyn paino täytyy olla sellainen, kun yleensä sen sanon. Iloinen ja ytimekäs. Ei sellainen kuin maaaaahan. Näin se ei sekotukaan niin helposti. Lopuksi vielä paikallaanmakuu. Taisin olla vähän uhkarohkea, kun lähdin kokeilemaan pitkää aikaa. Ja päälle vielä satoi hirveällä tykillä. Ja Nellihän sitten nousi. :( Nooh, otin uuden makuun. Ja se sitten onnistui.

Tänään käytiin aamulenkki maailman pisimmällä Harjulla. :) Eli tuossa Lielahden kupeessa. Nelli tykkäsi pitkästä aikaa olla metsässä ja yritti nostaa jokaista puun juurta, kun luuli niitä kepeiksi. :) Kiva lenkki, ja Nelssonkin on ihan poikki!

1635407.jpg

1635411.jpg