Ompas taas ollut koiratäyteinen viikonloppu. On Nelli melkoisen väsynyt kaikesta riepotuksesta, jaksaapahan ainakin ensi viikon olla rauhakseen kun mä luen vain historiaa, englantia ja uskontoa. Tyhmä keksintö tää koeviikko. :(( No mutta sen jälkeen voi taas elää. ;)

Perjantaina olin landella 'hoitamassa' Fadoa ja Lacea, kun Taina oli joulun jälkeisissä pikkujouluissa. Hoitamiseksi ei kyllä tuota voi kutsua, kun Fado ja Lasse on niin helppoja koiria. Ulkona käväistiin pariin kertaan tarpeet hoitamassa. Mun ei tarvinnut paljon lumessa tallustaa, kunhan vähän pihassa tepustelin, koirat liikuttivat itse itseänsä. Lenkille ei viititty pimeyteen lähteä, ei tiedä mitä kummituksia siellä olisi vastaan tullut..(niin valaistus on vähän eri luokkaa tuolla kun meillä ryydynpohjassa) Sisällä temppuiltiin jos minkälaista sirkusjuttua. Nameja piilottelin kanssa koirille aivotyöskentelyksi. Loppuajan koirulit sitten nukkuivatkin aika sikeästi ja mä puolestani herkuttelin kaikilla ihanilla herkuilla, mitä Taina oli mulle jättänyt. :)

Lauantai aamuna Taina heitti mut kodin kautta hallille. Haettiin Nelli meiltä mukaan. Mä oli luvannut vetää treenit ja niin myös tein. Tehtiin ensin tokoa. Aluksi luoksareita kujalla ja sen jälkeen vähän kontaktia ringissä ja paikallaanoloa. Kaikki meni jees Nellillä. P.makuussa Nelli oli tosi tarkkaavainen, eikä ottanut yhtään häiriötä vieressä hääräävistä koirista. Jes!! Luoksaria otettiin vauhdin kanssa ja sehän meni jälleen tosi vauhdikkaasti ja hyvin. Viime kerroilla ollaan hallilla tehty paljon seuraamista ja ajattelin että ei tällä kertaa otettaisi sitä. Joten tehtiin siis pieni tiivis rinki ja yksitellen koirakot liikkuivat kontaktilla kohti keskustaa. Toinen kerta tehtiin sitä niin että kaikki liikkuivat yhtäaikaa. Nelli oli loistava. :)) Se terästäytyy tosi hyvin kun tulee häiritöä.

Agilityä otettiin sitten reilu puolet ajasta. Otettiin treenattavaksi uusi este, pussi. Radalla oli myös putki ja paljon hyppyjä. Rakennettiin rata heti alkuun ja treenattiin sitten ryhmissä eri osia eri aikaan. Nelli meni hyvin pussin pitkän tauon jälkeen. Hypytkin menee tosi hyvin, onneksi ei ole saanut kammoa möllikisojen riman tipauttamisesta, jossa se ei suostunut hyppimään ainuttakaan estettä. Yhden korkean esteen ali se pari kertaa koitti mennä mutta kun tarpeeksi vauhdilla mentiin niin hyppäsi sen kyllä yli. Lopuksi jokainen teki radan yksitellen. Nelli oli oiva :) Radalla oli siis: hyppy, hyppy, putki, vino hyppy, pussi ja kaksi hyppyä vierekkäin. Ainoastaan putken jälkeiseltä vinolta hypyltä se kieltäytyi, muuten meni tosi nätisti. Mullahan on jo erittäin pätevä agiliitokoira!! Nelli lähettää Lacelle tällasia terveisiä: "kohtahan me jo liidellään samoilla radoilla kiito-liito-Lasutin! Saas nähdä kuka päihittää kenet!!" Täytyy vähän rauhoitella tota Nellin menoa, sen meno alkaa kohta olla jo aika vauhdikasta pikkuiselle collielle..

Tänään aamupäivästä tehtiin parin tunnin lenkki Vuorentaustan metsässä. Lenkkiseurana meillä oli Taina, Fado ja Lace & Heta, Reco ja Rina. Alkuun epäilin vähän tätä meidän neitiä, että miten se tulee Rimpulan kanssa toimeen, eivät olleet nähnet kun viimeksi kesällä Rinan olessa pentu. Nelli on niin oman arvon tunteva ja sillä on iso oma reviiri. Hyvinhän likat kuitenkin tulivat toimeen keskenään! Nelli teki jo leikkiinkutsuja Rinalle ja kun Rina tuli vähän liian lujaa kohti niin Nelli näytti vähän hammaskalustoansa ja Rina ymmärsi heti hyvin vinkin. Kilttejä tyttöjä!

Kaikki koirat kyllä lenkkeilivät nätisti eikä kellään ollut tukalia oloja. :) Lenkki sujui hyvin ja sain vähän valokuviakin otettua. Erityisesti herrasmies Reco oli poseeraaja parhaimmasta päästä.

Reco

Rina

Reco terävänä

Fado & kauniit korvat