Tänään tokottelut urheilukentällä med Rosa. Nellin kanssa otettiin alkuun pitkä pätkä seurausta, jossa oli käännöksiä, pysähdyksiä yms. Saatiin se videollekin. :) Ja tänne se tulee myös jossain vaiheessa..Nelli teki tänään oikein hyvin töitä. :) Kontakti pysyi ihan kiitettävästi. Juoksuosuudessa meinasi vähän jäädä jälkeen ja edelleen edistää vähän mutta muuten oikein hyvää Nelliseurausta.

Ruutu tänään ihan ok. Ensimmäinen kosketusalustalla, jonka Rosa vei etukäteen ruutuun. Haki ihan jees oikean paikan. Toinen kerta huono. Jolkotti vaan ruutuun ja meni kaikenlisäksi sivusta sisään. Ei palkkaa. Otettiin sitten niin, että Rosa oli ruudun takana pallon kanssa palkkaamassa ja saatiinhan sitä vauhtia kehiin. Näitä näköjään pitää tehdä vaan enemmän.

Metskunouto hyvä. Ensin pitoa, joka perfect. Sitten kokonainen liike, joka on aika samankaltainen kuin puunoutokin. Ei kolista eikä tiputtele. Luovutus on myös ihan hyvä, autan vielä vähän peruuttamalla taaksepäin, jolloin tuo tiiviimpään. Kaukot ei nyt oikein pelitä. :( Aluksi ei taas reagoinut yhtään kun käskin maasta istumaan. Toisella yrittämällä ihan ok. Maasta istumaan nousu on huono. Ei nouse ihan kokonaan ylös ja välillä jopa laskeutuu heti takasin maahan ennenkuin olen ehtinyt käskeäkään. Tähän ei voi muuta todeta kuin, että TREENIÄ! Sisällä vois kokeilla näitä.

Luoksari tehtiin tänään yksi vauhdilla ja toinen kokonaisena liikkeenä. Koko liike oli oikein hyvä! Tuli tosi vaihdilla mun luo, pysähtyi oikein nopeasti ja tuli vielä reipasta vauhtia loppuosuuden. Perusasento vino, mutta palkkaus toki silti. Luoksari tuntuu ainakin olevan se meidän valttikortti avoimessa. :) Paikallaanmakuuta ei tänään tehty, mutta muuten ollaan sitä kyllä jonkin verran treenattu. Tosin pieniä aikoja. Minuuttia ja kahta. Nyt aletaan pidentämään taas aikaa ja hyödynnetään tuota sadetta, kun se on meitä tässä viime päivinä koetellut. Ei sitä tiedä vaikka SM-kisoissakin sataisi kaatamalla. Toivotaan ettei kuitenkaan niin tapahdu.. ;)

Kuvat Rosa Pulkkinen.

1244374205_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Palkalle menossa

1244374354_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Metallin luovutus :)

1244374514_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244374635_img-d41d8cd98f00b204e9800998e