Noniin, nyt sitten on tämän vuoden ensimmäinen kisa kisattu. :) Ihan hyvä fiilis jäi kokeesta, vaikkei se ykkönen vieläkään irronnut. Tuomaroimassa oli Tiina Heino ja kisapaikka oli TamSkin halli Sääksjärvellä. Oli melkoisen kylmää, vaikka piti olla puoli lämmin, onneks päästiin välillä ABC:lle lämmitteleen kaakaon kera odottelemaan palkintojen jakoa ;)) Ja sit liikkeet:

Paikallaanmakuu 5, Ensinnäkin meidän piti mennä piiloon ulos ovesta, enpä ole huomannut moista ikinä treenata, joten tuotti hieman vaikeuksia. Tajuttiin onneks treenata vähän ennen makuuta siinä kehän ulkopuolella yks makuu, jossa käväsen ulkona. Nousi tietty heti ja sit vaan uusiks onnistunu suoritus. Itse liike meni ihan hienosti. :) Videolta näkyi, että Nelli kääntyili ja oli vähän levoton, tuomarin mukaan jopa piippasi, mutta en kyllä sellaista videolta huomannut, eikä muutenkaan kuulu sellainen Nellin tapoihin..Perusasennon ennakoi. Tosi tyytyväinen olen, että pysyi, vaikka liikuskelikin vähän!

Seuraaminen 7,5 Tähän en oo kauheen tyytyväinen :( Nelli vaan hengas sivulla, teki kyllä kaikki käännökset ja pysähdykset mutta ei se oikein tainnut seurausta olla. Kokeessa tämä ei vaan onnistu, uudet treenitaktiikat kehiin.

Maahanmeno 6, Seuraaminen huonoa, ei noussut makuulta perusasentoon ja tuomarin mukaan maahanmeno oli hidas. Suoritti kumminkin hyvin liikkeen. :)

Luoksetulo 10, Meidän pravuuri :) Tuomarikin kehui! Tässä ei oikeestaan mikään mennyt huonosti, pysähtyi tosi hyvin ja laukkasi kummatkin matkat, perusasentokin oli hyvä. Jee jee!

Nouto 7, Kapulalle juoksu jees, mutta nosti pari kertaa ja paluu matkalla kävi haistamaan tuomaria. ;) Luovutus oli vähän kaukainen ja vino. Perusasento jees

Kaket 0, blaaaah, nää ei sit onnistu ikinä! Nelli ei tehnyt jälleen mitään, motivaatio tuntuu laskevan niin paljon tuossa liikkeessä.

Hyppy 10, Tästä olen toosi ylpeä!! Oletin, että Nelli kiertää takaisin, varsinkin kun se hyppäsi tai oikeastaan istui ihan esteeseen kiinni. Hyppäs kuuminki takasi kolauttamatta. :)

Kokonaisvaikutus 9, ei hullumpi :) Teknisesti osaa liikkeet, mutta pikkusta hienosäätöä kaipaa mm. perusasennoissa jne. Innokkuutta tarvis lisää.

Pisteitä yhteensä 132 eli parhain, mitä ollaan avoimesta saatu. :) Nyt vaan pitää tota motivaatiota jotenkin nostaa ja ehkä vähän muuttaa palkkausta. Luulen, että pidetään tässä nyt parin viikon tauko, jonka aikana suunnittelen vähän treenejä ja sitten taas takaisin tokotreeneihin. :) Kyllä se siitä! Kiitos vielä Tainalle & Veeralle, jotka oli seurana tsemppaamassa! Me tullaan sitten teidänkin kisoihin :)