Jee kevät tulee, ja kesä!! :) Käytiin tänään piiitkä lenkki Nellukan kanssa ja treenailtiinkin vähän kun on niin nätti keli. Tehtiin ihan perusjuttuja: luoksaria, paikallaanmakuuta ja seuruuta. Nelli oli reipas treenailija. Sen kanssa on kyllä tosi kiva treenailla, kun vaan unohtaa kaikenmaailman kisahömpötykset ja vireen kestot. Menee fiilis semmosista, kun mulla ei itsellä ole taitoa ja motivaatiota Nelliä saada oikein siihen kuntoon, että se jaksaisi tehdä kisoissa hommia. Tehdään sitten mieluummin tokojuttuja huvikseen, kisoja miettimättä. :)

Täytyy kyllä myöntää, että hirvittävä pentukuume on ollut jo pitemmän aikaa..Ei vaan mahdollisuutta vielä vähään aikaan toista koiraa hommata kun ensi syksynä (toivottavasti) jatko-opiskelupaikka tiedossa, mahdollisesti toiselta paikkakunnalta. Eikä opiskelijan tuloilla kauheasti ylimääräistä jää. ;) Mieluummin sitten teen pentusuunnitelmat tarkkaan ja pohdin rotua ja hommaan sitten koiran kun pystyn sen kanssa treenaamaan ja menemään kunnolla. :) Ja voihan olla, että mieli vaikka muuttuukin jos opiskelemaan pääsee, eikä haluakaan vielä uutta koiraa hommata. Jossain vaiheessa kuitenkin! Nelli on niin ihana luonteeltaan, että samanlaista on vaikeaa saada. Päivä päivältä ihailen vaan enemmän sen käyttäytymistä muiden koirien ja ihmisten suhteen. Nelli tulee aina oleen se ykkönen, ehdottomasti. :)